Työyhteisötaiturin pitkä oppimäärä

Kirjoittajana toimii sydämenpalolla organisaatioiden kehittämiseen omistautunut Soile Brushane, yksi kehittämisyhtiö Tresentio Oy:n ylpeistä tekijöistä/omistajista.

Olin valmentamassa erään ison organisaation työntekijöitä. Osana valmennusta puhuimme toimivan ja turvallisen työilmapiirin merkityksestä liittyen arjen aikaansaamiseen, jaksamiseen ja työhön sekä työnantajaan sitoutumiseen.

Pyysin osallistujia kuvaamaan sellaista työkaveria, jonka kanssa hommat hoituvat ja on mukava tehdä töitä. Tässä keskustelussa esille nousivat seuraavat ominaisuudet:

  • luotettava; tekee sen, minkä lupaa eikä puhu selän takana muilta kuulemistaan asioista edistääkseen omaa asiaansa
  • ystävällinen; huomioi, hymyilee edes joskus, moikkaa, kysyy mitä kuuluu, auttaa, jos näkee kaverin pulassa – ihan vaikka avaamalla oven, ei ”ilkeile” eikä ota ketään ilkeilynsä silmätikuksi, ei ”veettuile” eikä aseta itseään muiden yläpuolelle, vaikka omaisikin muita enemmän osaamista tai taitoa jossakin asiassa – kukaan ei kuitenkaan osaa kaikkea muita paremmin
  • tunnollinen; tekee annetun työn laadukkaasti alusta loppuun saakka, vaikka työn loppuunsaattaminen kestäisi muutaman minuutin yli ns. virallisen työajan, ei jätä huonosti tehtyä työtä tai epäsiistiä työpistettä muille korjattavaksi tai siivottavaksi
  • rohkea; kertoo avoimesti, jos ei osaa jotakin työtehtävää tai -vaihetta, uskaltaa myös neuvoa nätillä tavalla, jos näkee, että joku muu ei osaa jotakin työtehtävää tai -vaihetta, tunnustaa, jos on tehnyt virheen eikä syyttele muita omasta virheestään, osaa pyytää anteeksi
  • positiivinen; ei valita ihan koko aikaa ja jos valittaa, niin yrittää tehdä asioille jotakin pelkän valittamisen sijaan, ei provosoi muita mukaansa valittamiseen vaan antaa työrauhan, osaa kiinnittää huomiota myös niihin asioihin, jotka jo toimivat ja antaa tunnustusta niille, joille se oikeasti kuuluu
  • kuuntelee; ei puhu muiden päälle ja kysele sitten jälkikäteen, että mistä oikein puhuttiin
  • nöyrä; osaa arvostaa myös muiden osaamista ja tekemistä ja ymmärtää, että vaikka työ voi olla hyvinkin itsenäistä, niin sitä tehdään silti yhdessä.

Listaa voisi varmasti jatkaa vielä tästäkin, mutta oma kommenttini keskustelun päätteeksi oli, että: ”Tässä taisi tulla työyhteisötaitojen pitkä oppimäärä käytyä juuri läpi.”

Kun nämä edellä mainitut asiat oli saatu fläppitaululle keskustelun päätteeksi ja tarkastelimme niitä vielä yhdessä, kysyin osallistujilta, että: ”Mitäs tuumaatte, kummasta tässä on kysymys – joulupukin toivotaan-toivotaan -listasta, eli ominaisuuksista, joita minä toivon muilta suhteessa itseeni, vai listasta, jonka jokaisen kohdan voin itse allekirjoittaa ajatuksella, että juuri näin minäkin pyrin toimimaan työyhteisössäni”, tuli hetkeksi hiljaisempaa, kunnes yksi kokeneemmista takarivin konkareista yskähti ja sanoi, että: ”Mun mammani jo sanoi, että eikös elämä on oppimista varten ja se joka ei koskaan matkallaan mokaa, ei kyllä tee paljon muutakaan…”

Niinhän se on! Ihmisyyteen ja ihmisten erilaisuuteen liittyy yrityksiä ja erehdyksiä, mokia, onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta niin kauan kuin olemme valmiita tunnistamaan ja monistamaan onnistumisia ja oppimaan erehdyksistä, mokista ja epäonnistumisista, meillä on vielä toivoa .

Mitä itse tuumaat? Puhutaanko työyhteisötaidoista riittävästi omassa työyhteisössäsi? Puututaanko huonoon työyhteisökäyttäytymiseen johdonmukaisesti? Minkälainen työyhteisötaituri Sinä itse olet? Minkälaista Sinun kanssasi on työskennellä? Mitä Sinä tuot työyhteisöösi silloin kun pelkkä ammattiosaaminen riisutaan pois? Mikä voisi olla Sinun konkreettinen lupauksesi hyvänä työkaverina olemisessa?

Lue uutinen Tresention Vuoden Peili-valmentaja 2023 -tunnustuksesta

 

Picture of Soile Brushane

Soile Brushane

Kysy lisää Peili-käyttäytymisprofiilista

Niina Reina

Työssäni koordinoin Peili-valmennustyökalujen sertifiointipalveluita sekä annan oman panokseni viestintään, markkinointiin ja myyntiin sekä kehittämistyöhön.

Puhelin: 010 66 65 690
Email: niina.reina@nullpeiliconsulting.fi

Lataa käyttäytymisprofiilin esite

Täytä sähköpostiosoitteesi, niin saat ladattua esitteen

Tämä lomake kerää sinun sähköpostiosoitteesi, jotta voimme toimittaa esitteen(Pakollinen)
Hyväksymällä ehdot, vahvistat että olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaehtomme.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Scroll to Top
Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors
page
webinaarit
post
ajankohtaista
valmentajat
Filter by Categories

Osallistu koulutukseen täyttämällä lomake

"*" näyttää pakolliset kentät

Tämä lomake kerää sinun henkilötietojasi, jotta voimme käsitellä ilmoittautumisesi koulutukseen*
Hyväksymällä ehdot, vahvistat että olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaehtomme.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Peili-uutiskirje

Tilaa 6-8 kertaa vuodessa ilmestyvä Peili-uutiskirje.